Botanix - lehti kasveista ja puutarhanhoidosta

Botanix Suomi

Annoona (Annona cherimola)

Tällä hetkellä Eurooppaan tuodaan hyvin kiinnostavan tyyppisiä trooppisia hedelmiä. Olen onnistunut ostamaan annoonan hedelmän ja maistamaan sitä. Sitä ei löydy hedelmäkaupoista, mutta oman hyvän makuni ansiosta se tulee löytämään paikkansa myös sieltä!

Sunnuntai 10.2.2013 19:20 | tulosta | Eksoottiset kasvit

Kukkasipulien ja taimien istutus

Ota postitse saamasi kukkasipulit ja taimet pois pakkauksestaan ja säilytä niitä varjossa 2–3 päivän ajan. Voit myös istuttaa ne välittömästi, kunhan huolehdit siitä, että ne ovat varjossa eivätkä altistu lainkaan suoralle auringonvalolle muutamaan päivään.

Perjantai 8.2.2013 17:14 | tulosta | Kasvien kasvatusohjeita

Mitä tehdä leikatulle ruoholle?

Jos rakastat kaunista, matalaa ruohomattoa, leikkaat varmasti nurmikkosi säännöllisesti. Säännöllisesti leikattu nurmikko tuottaa kuitenkin suuria määriä ruohoa, josta on vain vaivaa sinulle. Suurin osa tuntemistani puutarhureista hankkiutuu ruohosta eroon kotitalousjätteenä. Voin vain pudistaa epäuskoisena päätäni ihmisille, jotka huoletta päästävät käsistään halvimman lannoitteen!

Torstai 7.2.2013 20:09 | tulosta | Nurmikko

Kuinka leikkaat nurmikkosi oikein?

Saadaksesi paksun ruohomaton sinun täytyy leikata nurmikkosi oikein. Yksikään havupuu ei näytä hyvältä, jos sitä reunustaa kuoleva nurmikko!

Keskiviikko 6.2.2013 14:07 | tulosta | Nurmikko

Kuinka vähentää piilokkaiden määrää?

Oletan että piilokasta ei tarvitse esitellä sinulle. Kyseessä on pieni 3–4 mm pituinen kovakuoriainen, joka voidaan löytää esimerkiksi keittiön siementen seasta.

Nämä haitalliset pikkuiset kovakuoriaiset kehittyvät kaikentyyppisten palkojen sisällä. Itse asiassa jokaisessa palossa on joitain näistä olioista – härkäpapu, herne, linssit, puutarhan härkäpavut – kaikilla on oma piilokaslajinsa.

Vahingoittuneista siemenistä voidaan havaita jälkiä, joiden kohdalta toukat ovat porautuneen niiden sisään. Kun aikuinen kovakuoriainen kuoriutuu, porausreiät ovat silmin erotettavissa. Kovakuoriaiset aiheuttavat usein eniten vahinkoa varastoinnin aikana (koska elinolosuhteet ovat ihanteelliset), huolimatta siitä tosiseikasta, että kasvi oli saastunut jo puutarhassa ollessaan.

Tiistai 5.2.2013 19:05 | tulosta | Tuhoeläimet

Continue: 1-5 6-10 11-15 16-20 21-22

KPR tietoa

Logo of KPR - Gardeners Club Slovakia
KPR - puutarhaklubi on kansainvälinen puutarhureiden organisaatio. Lue lisää...
Jaa kokemuksesi kasvien kasvattamisesta. Kirjoita artikkeli puutarhanhoidosta, kasveista, niiden kasvatuksesta jne. ja julkaise se meidän Botanix-lehtemme omalla kielelläsi kirjoitetussa versiossa. Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja.

Luokat: Kaikki Eksoottiset kasvit Havupuut Kasvien kasvatusohjeita Kylmänkestävät palmut Nurmikko Palmut Sienet Tuhoeläimet Vesi ja vesikasvit